Kaupunkitapahtumat
MYYRMÄKI-liike järjestää ympäri vuoden kaupunkikuvaa elävöittäviä katutapahtumia jotka tavoittavat tuhansia alueella asuvia, opiskelevia, työskenteleviä ja asioivia.

MYYRMÄKI-liike hallinnoi vanhan terveysaseman tontille Iskostielle elokuussa 2015 avattua tapahtumapuistoa Myyrmäen monttua. Monttu on avoin tila, jossa kuka tahansa voi järjestää asukkaille avoimia ja ilmaisia tapahtumia.

Loppukesän ja alkusyksyn aikana montulla järjestettiinkin runsaasti erilaista toimintaa, joista merkittävimpiä olivat Maailmanmusiikkitapahtuma MM Fest 12.9.2015 sekä paikallisten bändien Carolinen, Coyotesin ja Electric Monkin yhteiskonsertti 29.8.2015. Lisäksi montulla järjestettiin pienempiä konsertteja, dj vetoisia tapahtumia, puistoliikuntaa sekä muun muassa Kilterin koulun syyskauden avajaiset.

Joulukuussa käynnistettiin montun talvikauden valmistelu luistinratana, jonka reunalta löytyi pieni pop up kahvila.

Myyrmäen montun toimintaperiaatteiden tarkempi esittely löytyy omasta kohdasta.

Lue lisää ja katso kuvat

 Seuraavassa joitakin kuvia montun loppuksesän tapahtumista (Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi)

 Carolinen, Coyotesin ja Electric Monkin yhteiskonsertti 29.8.2015

   

MM Fest 12.9.2015

 Vialliset monttupiknik 13.9.3015

Edellä mainittujen tuhansia ihmisiä tavoittaneiden tapahtumien lisäksi MYYRMÄKI-liike järjesti vuoden aikana lukuisia pienempiä tapahtumia sekä oli mukana tukemassa yhteistyökumppaneiden tapahtumia.

Yksi esimerkki pienemmistä tapahtumista on ToppahousuLadyjen järjestämät ystävänpäivän Toppahousutanssit. Meille esitettiin syksyllä 2013 pyyntö järjestää Myyrmäessä ystävänpäivätanssit, jolloin kerroimme että MYYRMÄKI-liikkeen toiminta-ajatuksena ei niinkään ole järjestää itse kaikkia toivottuja tapahtumia vaan luoda edellytyksiä sille että myrtsiläiset voivat itse järjestää heitä kiinnostavia tapahtumia. Sen jälkeen kun lupasimme opastaa ja tukea, rouvat tarttuivat toimeen ja ovat järjestäneet ystävänpäivätanssit Myyrmäen aseman edustalla nyt kolme kertaa vuosina 2014 - 2016.